Kysy koiran käyttäytymisestä -luento Raahessa

07.03.2022

Miksi koirani vetää remmissä ja rähjää muille koirille? Miksi ongelmallinen koiran käytös ei sitkeistä yrityksistä huolimatta korjaannu? Onko johtajuuskäsite aikansa elänyt? Näitä ja lukuisia muita kysymyksiä on tilaisuus esittää ongelmakoirakouluttajalle yleisötilaisuudessa Raahessa lauantaina 26. maaliskuuta.

Vuorovaikutteisen luennon sisältö muotoutuu osallistujien kysymysten mukaan. Tilaisuus on suunnattu kaikille koiranomistajille, koiran hankkimista suunnitteleville tai muutoin koiran käyttäytymisestä kiinnostuneille. Huonoja kysymyksiä ei ole olemassakaan!

Luennoitsijana toimii Salli Suorsa, joka on kymmenen vuoden ajan työkseen kouluttanut käytösongelmaisten koirien omistajia, ja toiminut samalla koirahoitolayrittäjänä. Lajiharrastus- ja kilpailupuolella Suorsalla on kokemusta useista eri lajeista. Pertti Vilanderin ja Suorsan yhteistyössä kirjoittama Pentuneuvola-kirja (WSOY) julkaistiin vuonna 2013.

Luennon kesto on kaksi tuntia ja hinta 20 euroa. Sitovia ilmoittautumisia otetaan vastaan 19.3. asti sähköpostitse osoitteeseen salli@laumala.fi

Koronaturvallisuuden vuoksi osallistujamäärää rajoitetaan, joten paikkavaraus kannattaa tehdä pian!

Kysy koiran käyttäytymisestä - vuorovaikutteinen luento Raahen kaupunginkirjastossa lauantaina 26.3. klo 12-14, os. Rantakatu 45, Raahe. Ilmoittautumiset ja maksuohjeet sähköpostitse salli@laumala.fi



Jos jokin asia koiran käyttäytymisessä mietityttää, voi aiheesta kysyä luennolla Raahessa lauantaina 26.3. Kuvassa kahvitellaan yleisötilaisuudessa Heinolassa vuonna 2014, jolloin luennoitsijalla oli mukanaan yksi koirakin.